Suurenmoinen Seinäjoki

Kävimme kaupunkisuunnittelulautakunnan kanssa Seinäjoella asuntomessuilla.

Lautakunnan perinteisen asuntomessumatkan paras ja osuvin anti on yleensä ollut messuisäntien esittelyssä ja kaupungin kiertoajeluissa, eikä tämäkään matka ollut poikkeus.

Esittelyissä toki aina kerrotaan parhaista puolista, onnistumisista ja suurista suunnitelmista, mutta tämän suodattimen läpi katsoenkin voi kertoa, että Seinäjoki tuntuu onnistuneen toiminnassaan hyvin. Jopa niin, että meillä isoilla kaupungeilla voisi olla siinä opittavaa.

Kaupungin esittelystä jäi mieleen optimismi. Suomen maaseutu tyhjenee, mutta Seinäjoki ei ole maaseutua vaan seudullinen keskus. Ympäröivä maakunta on tyhjenemässä, mutta Seinäjoen asukasluku kasvaa. Alue on myös virkeä ja kasvava kaupallinen keskus ja siellä on myös opetus- ja tutkimustoimintaa.

Mikään ylläolevista ei ole kuitenkaan syntynyt sattumalta.

Tutkimus- ja koulutus keskiöön

Alunperin Seinäjoki havitteli itselleen omaa yliopiston toimipistettä. Kun alkoi käydä selväksi, ettei se ole realistista, he lähtivät tavoittelemaan tätä toista kautta. Siellä on ennestään vireä AMK ja sinne rakennettiin myös uusi pramea tutkimuskeskus. Yliopiston sijaan Seinäjoki lähti rakentamaan yhteistyötä useamman eri yliopiston, AMK:n ja yrityksen kesken, ja nykyään siellä onkin kaupungin, yliopistojen ja yritysten tuella rahoitettu tutkimuskeskus jossa on jatkuvasti vierailevia tutkimusryhmiä ja pysyvämpiäkin virkoja. Tutkimusryhmät ja -työ tuovat oman piristysruiskeensa niin opiskelulle kuin yrityksillekin.

Kaupungistuminen

Meneillään oleva kaupungistumisen trendi puolestaan ei ole jäänyt vain isojen kaupunkien leikkikentäksi. Vuosien levittäytymisen jälkeen Seinäjoki on saanut uutta puhtia ja innostusta keskustan kehittämiseen. Kevyillä kokeiluilla on saatu aikaan mm. pienen korttelin pituinen kävelykatu kukkaruukuilla rajaamalla, ja sinne onkin syntynyt terassia ja miellyttävää oleskelutilaa. Nyt kävelypätkästä ollaan tekemässä pysyvää ja laajentamassa sitä. Pyöräilymahdollisuuksia kehitetään ja ne otetaan keskustan uudisrakentamisessa huomioon. Keskustaa ollaan myös tiivistämässä: aikaisemmin kasvu oli pääasiassa lähialueiden omakotitaloja, mutta nyt jo puolet rakentamisesta on kerrostaloja keskustassa ja sen liepeillä. Myös tiivistämispotentiaalia on huimasti sekä keskustassa että sen tuntumassa, kuten kiertoajelulla huomasimme.

Kunnon iso tori Seinäjoelta puuttuu ja se ollaan tekemässä nyt kohtaan, jossa on tällä hetkellä parkkipaikkaa. Keskustassa on ilmeisesti melko vähän hallipysäköintiä joten torin alle rakennetaan nyt parkkiluola, jolloin kaikki nyt maan päällä olevat paikat saadaan sinne – sekä osa viereen rakennettavien uudisrakennusten pysäköinnistä. Hanke ei ole nimestään huolimatta juuri mitään sukua Turun surullisenkuuluisalle toriparkille, vaan vaikuttaa järkevältä ja käytännön sanelemalta ratkaisulta.

Seinäjoella on toki taskussaan monta aiemmin hankittua valttikorttia. Kompakti koko tarkoittaa, että vaikka liikkuminen lienee (en tarkistanut lukemia vaan tämä on oletus) autovaltaisempaa kuin isommissa kaupungeissa, se ei aiheuta samanlaisia ongelmia kuin isommissa kaupungeissa. Pienet panostukset pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen auttavat paljon ja pienellä paikkakunnalla autoilun viemä tila ei ole niin suuri ongelma. (Isäntäväki vitsailikin meille, että ruuhkaa on vartti aamulla ja vartti iltapäivällä.) Alueella on myös paljon tunnettuja tapahtumia, joista Provinssi lienee omalle ikäpolvelleni tutuin. Laakereille ei ole kuitenkaan jääty lepäämään vaan tapahtumia hankitaan järjestelmällisesti lisää. Kuluneena kesänä olikin niiden suhteen ennätysvuosi.

Fiksu julkisrakentaminen

Aallon suunnittelema julkisrakennusten keskus, jossa on kaupungintalo, kirjasto ja Lakeuden Risti on kokonaisuutena ainutlaatuinen. Sattumaa ei tosin ole se, että siitä on pidetty hyvää huolta. Kun kirjasto – suunniteltu aikanaan lähes neljä kertaa pienemmälle asukasmäärälle – alkoi käydä auttamattomasti pieneksi, järjestettiin arkkitehtuurikilpailu jossa rakennettiin kirjastolle laajennusosa. Paikka löytyi samalta tontilta, ja rakennukset yhdistettiin maanalaisella tunnelilla.
Uusi rakennus on upea, ja voin rehellisesti sanoa että se on hienoimpia uudisrakennuksia mitä olen vuosiin nähnyt. Samalla vanha kirjasto on restauroitu pieteetillä. Seinäjokelaiset voivat syystä olla ylpeitä.

Valmis rakennus on upea, arkkitehtooninen taidonnäyte sekä todellinen kaupunkilaisten olohuone. Mainio osoitus siitä, että joskus kannattaa satsata.

640px-Seinajoki_new_library_2012.jpg

Kuva kirjaston takapuolelta (lähde Wikipedia).

Kaunis kuvasarja kirjastosta löytyy esim. CopperConceptin sivuilta. Talvinen näkymä yo. lasiseinän vastakkaiselta puolelta on huima.

Näin espoolaisesta näkökulmasta häkellyttävintä oli kuitenkin rakennusprosessi ja rakennuksen hinta. Viimeistelyineen ja huonekaluineen kaikkineen uudisrakennus maksoi noin 11 miljoonaa euroa. Se on toki paljon rahaa, mutta merkittävästi vähemmän kuin mitä vastaava rakennus maksaisi Espoossa. Tämän lisäksi matkaan tulleita mutkia – rakentaja meni konkurssiin kun ulkokuori alkoi olla valmis ja sisätilojen viimeistelyn piti alkaa – ratkottiin kerrassaan fiksusti. Seinäjoki ei nimittäin lähtenyt viivästyttämään ja hankaloittamaan valmistumista uusilla kilpailutuksilla, vaan otti rakennuksen viimeistelyprosessin omaan haltuunsa. Tämän lisäksi se palkkasi listoilleen kaikki konkurssipesästä työttömiksi jääneet rakentajat, jolloin tietotaito ei kadonnut eikä kaupungille tullut turhaan työttömiä. Hinta ei noussut eikä katkoksia tullut.

Tässä on tietysti monta asiaa jotka auttavat. Seinäjoella on valmiiksi enemmän hankinta- ja projektiosaamista. Näitä ei ole ulkoistettu. Pieni kaupunki on ketterämpi kuin iso. Palkat lienevät pienemmät Pohjanmaalla – mutta se ei todellakaan vielä selitä massiivisia kustannuseroja. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin fiksua käydä ottamassa oppia Pohjanmaalta ja selvittää, missä on heidän tarkan markkansa salaisuus.

Juustohöylästä ja investoinneista

Valtuustopuheenvuoroni vuoden 2014-2014 talouskehyksen keskustelussa.

Täällä on ollut enimmäkseen hyvää keskustelua ja monipuolista tarkastelua budjetin tasapainottamisvaihtoehdoista. Haluaisin vielä kuitenkin nostaa esiin erään epäsuhdan.

Budjettineuvotteluissa tietyt isot investoinnit ovat usein niitä, joihin ei katsota voitavan koskea. Leikkaukset on helppo kohdistaa juustohöylämäisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jyrki Myllärniemi puhuikin tämän vaaroista jo ansiokkaasti omassa puheenvuorossaan. Sote-puolen leikkausten vaikutukset ovat suhteettoman suuret ja vaikuttavat pitkälle eteenpäin: suuressa sote-budjetissamme ei-lakisääteisten toimien osuus on vain pari prosenttia, ja tämä on pääosin juuri sitä ennaltaehkäisevää työtä, jonka puutteesta maksavat omat lapsemme.

Juustohöylän sijaan ja vähintäänkin sen rinnalla tuleekin tarkastella mahdollisuuksia isompien investointien lykkäämiseen ja muuttamiseen. Koulujen peruskorjauksista ja toisaalta korjauksia ehkäisevästä huollosta emme voi tinkiä. Sen sijaan vaikkapa tieinfrassa joustovaraa voi olla. Yksi eritasoliittymä maksaa kutakuinkin Espoon vuosibudjetin alimäärän verran.

Samoin meillä on listoillamme tiehankkeita, jotka ovat olleet harkinnassa toistakymmentä vuotta. Tästä huolimatta Espoo on pärjännyt varsin mainiosti ilmankin, eivätkä ennustetut liikennemäärät ole kasvaneet oletetusti.

Jotta tästä olisi budjetissa iloa, meidän tulee miettiä myös, kulunutta sanontaa käyttääkseni, laatikon ulkopuolelta. Eräs kohde on Espoon taloussuunnittelun pyhää lehmää: taseyksiköitä.

On periaatteessa hyvä asia, että taseyksikkö kattaa itse omat kulunsa. Periaate on ollut monella tapaa hyödyllinen kulukurissa alueiden sisällä. Tällä on ajateltu, että perusinfraa ei tarvitse rahoittaa veroäyreillä. Käytännössä tämä on kuitenkin kääntynyt niin, että rahat käytetään aina sentilleen kyseisen taseyksikön infrakustannuksiin, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Olisiko mahdotonta miettiä, että maankäyttömaksuista tai vaikkapa kaavoitetun maan myynnistä saataisiinkin käyttövaroja joita voisi käyttää esimerkiksi koulujen korjaukseen tai vaikka terveydenhuoltoon?

Hyvinkää on ollut varsin tarkkana kaavoituksen kanssa ja siellä raakamaan osto ja kaavoitetun myynti on tuonut mukavasti lisää kaupungin kassaan. Vierailimme Hyvinkäällä ja kun kysyimme, miten maanomistajat oikein suostuivat tällaiseen, siellä kerrottiin että eivät he ensin suostuneetkaan mutta ensimmäisen pakkolunastuksen jälkeen yhteistyö on ollut oikein sujuvaa.

Kaikilla kaava-alueilla ei tätä hyvää toki ole jaettavaksi asti ja niissä usein myös mietitään, mistä saada rahat riittämään suunniteltuihin infrahankkeisiin. Jos tämä vaihtoehto otettaisiin tarkempaan tarkasteluun, yllättäviä säästöjä voisi kuitenkin löytyä. Infrakustannukset voivat joustaa siinä missä lasten ja nuorten hyvinvointikin, vähemmän vakavin seurauksin.

Valtuustopuheenvuoro 9.9.2013

Allianssin huoneentaulu

En ole juuri allekirjoittanut erilaisia vetoomuksia vaalien alla. Kaikkeen ei ehdi tutustua enkä halua myöskään allekirjoittaa hienon kuuloisia asioita, jos en voi niihin myös vaikuttaa.

Allianssin Lasten ja nuorten huoneentaulusta ei voi kuitenkaan olla eri mieltä yhdenkään kohdan kanssa. Meidän täytyy pitää huolta nuoremmista ja heikommista. Ruoan laadusta olen puhunut täällä ennenkin. Voi olla, että suurkeittiöissä päästään marginaalisesti parempaan hintaan. Mutta mikä on hinta, jonka maksamme kun laatu putoaa puoleen? Voivatko vanhemmat korvata illallisen ja iltapalan aikana sen mitä suurkeittiön eineksistä jää puuttumaan?

Huoneentaulu puhuu paljosta muustakin kuin ruoasta. Läsnäolosta ja välittämisestä. Ja resursseista, eli kaunistelemattomalla kielellä rahasta. Siitä niin moni asia on lopulta kiinni.

En ikinä osannut sydämistyä presidentin hyvää tarkoittavasta arkisten asioiden kampanjasta. Asiat, mitä siinä kerrottiin ovat tärkeitä, ja on varmasti myös monia perheitä joita ne auttavat. Perheitä joille naapurin apu voi olla se viimeinen oljenkorsi. Tai periaatteessa hyvinvoivia perheitä, joissa yksinkertaisin keinoin ehkä saadaan kaoottisuutta taas vähän hallintaan, päästään kaltevalta pinnalta tasaiselle.

Ymmärrän kuitenkin kritisoijia siinä, että naapurin apu ei aina riitä, vaikka sitä saisikin. Että vaikka omien lasten kanssa kiireetön läsnäolo olisi se asia, mikä heidät pitäisi parhaiten onnellisena, aina siihen ei pysty. Ehkä paiskit kahta työtä maksaaksesi asunnon. Ehkä nuorempi lapsi valvottaa niin että arkisin tuntuu kuin aivot seilaisivat kaurapuurossa. Ehkä se puurokin meinasi taas palaa hellalle kun juoksit pelastamaan pienintä seikkailijaa jakkaralta. Ehkä olet yksin, yksinhuoltajana ja suku neljän tunnin junamatkan päässä. Ja ehkä juuri tässä lähiössä se coolein roolimalli on vain muutaman harha-askeleen päässä pidemmästä kakusta.

Tarvitsemme pieniä tekoja. Mutta tarvitsemme myös suuria. Ennen kaikkea tarvitsemme rahaa. Ja se mikä tässä on kaikkein ihmeellisintä on, että aina rahaa ei tarvita edes kovin paljoa että se jo tuntuu.

Ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta

12.10: Keskustelin tänään puhelimitse Petunian päiväkodin edustajan kanssa ja lupasin julkaista tässä blogissa heidän vastineensa keskusteluun. Se selventää monia tässä blogissa käsiteltyjä asioita ja osin vahvistaa, osin oikoo myös Espoon kaupungilta tulleita tietoja. Kiittäisin vielä päiväkodin henkilökuntaa ajan löytämisestä tiedotteelle.

Päiväkoti Petunian lyhyt tiedote julkisuudessa esiintyviin keskusteluihin

Päiväkoti Petuniassa on ollut vuoden 2011 loppuun asti viisi työntekijää, joista yksi on ollut täysipäiväinen keittäjä, mutta osallistunut aktiivisesti myös lasten hoitamiseen. Vuoden 2011 lopussa yksi työntekijämme muutti pois Espoosta ja irtisanoi itsensä Petuniasta. Tällöin kaupungilta indikoitiin, että Petuniassa tulisi työskennellä vain neljä henkilöä, joten uutta työntekijää ei palkattu ja Petuniassa siirryttiin ruoan tilaamiseen ruokapalvelun toimittajalta.

Petunialla on ollut vapaat kädet ruoantoimittajan valinnassa ja sopimus tehtiin Blue Service Partnersin (BSP) kanssa. Ruoka on ollut hyvää ja palvelu toiminut moitteettomasti, mutta valitettavasti yritys irtisanoi sopimuksemme ja se päättyy tämän vuoden lopussa. Korvaavan ruokapalvelun löytäminen Petunian kaltaiselle pienelle yksikölle on vaikeaa ja alustavat tarjouskyselyt ovat osoittaneet, että palvelun hinta olisi nousemassa merkittävästi seuraavalle vuodelle. Prosessi on kuitenkin vielä kesken, joten vertailevia hintoja ei ole vielä saatavilla.

Kustannusten vertailu ei ole niin suoraviivaista kuin voisi ensin ajatella. Petuniassa henkilökunnan pieneminen yhdellä henkilöllä on johtanut useammin mm sijaisten käyttöön, mistä tulee lisäkustannuksia. Kustannusten vertailussa on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi keittäjän ammattitaito tehdä erinomaista ruokaa pienillä kustannuksilla ja keittäjän muu aktiivinen rooli päiväkodin arjen pyörityksessä – esimerkiksi toimiminen tarvittaessa sijaisena. Olemmekin olleet nyt hieman ihmeissämme keskusteluista Päiväkoti Petunian kustannuksista, sillä olemme ymmärtäneet vuosi toisensa jälkeen Petunian olevan itse asiassa hyvinkin kilpailukykyinen yksikkö. Nyt kun olemme voineet kuluvan vuoden ajan seurata päiväkodin kustannuksia nykyisellä toimintatavalla, niin odotamme kaupungin kanssa avointa ja rakentavaa keskustelua eri vaihtoehdoista.

On hienoa, että asioista keskustellaan laajemmin, koska uskomme, että kaikkien osapuolien ensisijainen tavoite on tuottaa espoolaislapsille laadukasta päivähoitoa.

Päiväkoti Petunian johtokunnan jäsenet

Satu Mattila ja Kirsi Leskelä-Kelkka

Espoon kaupungilta on tullut lisäselvitystä asiaan tämän artikkelin kierrettyä tiuhaan sosiaalisessa mediassa. Kiitoksia ripeistä reagoinneista samoin kuin hyvistä keskusteluista kaupungin työntekijöiden kanssa. Lisäkeskustelua aiheesta mm. Espoon FB-sivuilla.

Valitettavasti en ole vieläkään saanut päiväkodin johtoa kiinni, ja sain osan heidän tiedoistaan muualla julkaistuista kirjoituksista.

Tässä kokoan tärkeimmät päivitykset, lukijoita askarruttaneet asiat ja saamani lisätiedot. Näistä osa on jo aiemmin muokattu tekstiin sekä julkaistu postauksen lopussa olevina päivityksinä (mm. tarkennus siitä, että keittäjä ei saanut potkuja vaan potkut annettiin laitosapulaiselle, kun taas keittäjä otti osan hänen tehtävistään hoitoonsa). Tätä ei mainita esim. Iltalehden kohua kummastelleessa artikkelissa.

Titta Tossavainen, Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtaja kertoo (sitaatti Espoon FB-sivuilta): ”Päiväkodissa on työskennellyt vielä vuonna 2011 kolme kasvatusvastuullista + keittäjä ja laitosapulainen. Koska henkilöstökustannukset tällaisen mitoituksen kautta olivat liian korkeat, vaadimme päiväkotia mitoittamaan avustavan henkilöstön osalta henkilökuntansa vastaamaan kunnallista tasoa. Käytännössä se tarkoitti, että heidän piti irtisanoa toinen avustavista työntekijöistään. Keittäjä jäi taloon, mutta ruoka ostetaan ulkopuolelta ja entinen keittäjä hoitaa sekä ruokahuoltoa että siivousta. Vaadimme siis alentamaan kustannuksia ja päiväkoti itse päätti tavasta.”

– Alkuperäiseen postaukseen osa päiväkodin henkilökuntaa ehti reagoida toteamalla, että postaus on pääosin oikea. Päiväkodin johto kuitenkin halusi ymmärrettävästi odottaa että ehtii muotoilla oman kantansa. Päiväkodin oma kommentti, joka on annettu Iltalehdelle on varovainen, ja siinä todetaan että Espoon kaupungin kanssa neuvotellaan kustannusten alentamisesta hyvässä hengessä. Ilmeisesti sekä päiväkodin että vanhempien keskuudessa aiheesta on ristiriitaisia fiiliksiä: osa suhtautuu ulkoa tulevaan ruokaan erittäin kriittisesti, mutta ainakin päiväkodin johto ymmärrettävistä syistä on varovainen. Kyseessä on tällä hetkellä ilmeisesti kokeilu, jossa vuoden loppuun asti testataan ostoruoan toimivuutta.

– Kuten mainitsin, en ole vielä saanut vastausta tiedusteluuni päiväkodin tekemistä laskelmista, joissa he selvittävät keittäjän ja laitosruoan kustannusten todellisia eroja. Lainaan vielä Espoon FB-sivuja tähän: ”Petunian johtokunta on kuulemma kokoontunut eilen ja kaupunki on tänään saanut heiltä uusia laskelmia. Niihin täytyy perehtyä ennen kuin voi sanoa muuta kuin: jos lasten terveys, turvallisuus ja hoidon laatu taataan sovitulla budjetilla, päiväkoti voi vapaasti päättää omasta toimintatavastaan. ”

– Kuulemastani tökeröstä virkamiespalautteesta en myöskään edelleenkään tiedä, missä yhteydessä se on lausuttu. Ja riippumatta siitä, mitä todellisuudessa päiväkodin ja kaupungin välisessä kommunikaatiossa on jossain yhteydessä tapahtunut, todennäköisyys sille että päiväkodista uskallettaisiin tällaisen kohun jälkeen osoittaa sormella on pieni. Päiväkodin sisällä voi olla ristiriitaisia näkemyksiä aiheesta.

Toivotan myös tsemppiä päiväkodille – välillä on vaikea arvioida blogipostausten saavuttamaa vastakaikua. Sitä kirjoittaa ärtyneenä kuulemastaan epäkohdasta, vain havaitakseen että ei itse enää saa yhteyttä pääkallonpaikalle varmistaakseen yksityiskohtia kun päiväkodin puhelimet ovat alkaneet huutaa hoosiannaa. Teette arvokasta työtä, ja toivottavasti tämä muistetaan myös budjettineuvotteluissa.

Mitä tästä kannattaa ennen kaikkea muistaa? Ensinnäkin se, että päiväkodit eivät pyöri pyhällä hengellä. Siihen tarvitaan rahaa. Ja vaikka kuinka haluttaisiin käyttää enemmän rahaa siihen, että päiväkodeissa tarjotaan parempaa ruokaa, tämä raha täytyy ensin saada jostain. Valitettavasti tällä hetkellä päiväkodit kamppailevat jokavuotisessa budjettiriihessä jopa täysin alkeellisten budjetointimokien kanssa: kaupungin sisäiset tilavuokrat nousevat vuosittain, mutta budjettia ei etukäteen soviteta huomioimaan nousu. Eli ilman lisätappelua ei saada edes pidettyä käytännössä sitä summaa ja palvelutasoa mitä edellisvuonna oli. Vihreät ovat ottaneet voimakkaasti kantaa sen puolesta, että saataisiin edes tilavuokrien nousu automaattisesti huomioitua budjeteissa. Niin kauan kuin edes tätä ei tehdä, on turha miettiä, saadaanko ruokailuun lisärahaa.

Toinen asia on, että ruoan laadulla on väliä. Espooseenkin ollaan nyt aloittamassa entistä suuremman keskuskeittiön rakemtamista. Keskuskeittiö valmistuu 2014 mennessä. Tätä perustellaan mm. kustannusten hallinnalla sekä kuljetusten keskittämisellä (erityisesti hankesuunnitelmassa korostetaan, että nykyiset koulujen yhteydessä olleet keskuskeittiöt aiheuttavat häiritsevää liikennettä koulujen lähellä). Mutta onko tämä suunta oikea? Blogin kommenteista löytyy monta hyvää (tai ennemminkin huonoa) esimerkkiä siitä mitä laitoskeittiöruoka pahimmillaan on.

Kaupungin hallinnossa pyritään kyllä normittamaan ruokaa parhaiden keinojen mukaisesti, mutta valitettavasti suolapitoisuuksien määrittämisestä on vielä pitkä matka terveelliseen ruokaan. Terveellistä perusruokaa on aika vaikea määritellä, ja eineskin voi täyttää mainiosti määritellyt rasva- ja muut prosentit. Toisaalta tässä ollaan myös edistytty: kun kommentoin tänään puhelimessa Espoon kaupungin työntekijälle sitä, että edelleenkin päiväkodissa vaikkapa välipalat ovat tarpeettoman sokerisia, jopa jälkiruokia vaikkapa hedelmien sijaan, hän kertoi että asian eteen on tehty paljon työtä ja tilanne on itse asiassa jo nyt parempi kuin viisi vuotta sitten. Tuolloin jäätelökin oli aivan tyypillinen välipala. Matkaa siis on vielä, mutta työtä tehdään jatkuvasti.

Viimeisenä muistuttaisin vielä päivähoidon surkeasta tilasta. Titta Tossavainen puhuu asiaa päiväkotien tilasta. Päiväkodit pursuavat jo liitoksistaan ja kaikki ylimääräinen tila on jo otettu käyttöön. Tästä kirjoitin jo itsekin aiemmin ja pyrin ehdottamaan vaihtoehtoja päiväkotirakentamiselle.

Ruotsalaisen koulun saama määräys ”olla tekemättä liian hyvää ruokaa” on saanut melkoisesti huomiota. Asetelma on järjetön: tasa-arvon nimessä halutaan, että yksi omistautunut keittäjä ei saisi tehdä samalla rahalla parempaa ruokaa. Mistä lähtien tasa-arvoa on ollut se, että heikennetään kaikkien asemaa? Voisi kuvitella, että olisi kannattanut lähteä viemään tätä erinomaista asiaa – parempaa ruokaa samalla hinnalla – myös muihin kouluihin.

Meidän ei kannata kuitenkaan naureskella ruotsalaisille. Täsmälleen sama asia on hiljan tapahtunut omalla kotipihalla ilman että asiasta nousi minkäänlaista haloota.

Otaniemessä sijaitseva ostopalvelupäiväkoti Petunia siirtyi tänä vuonna oman keittäjän käytöstä tilaamaan ruoan keskuskeittiöltä. En muista asiaa käsitellyn missään lehdessä, kerrankos näitä.

Pari päivää sitten keskustelin leikkipuistossa päivähoidosta ja sen tasosta. Erään nelivuotiaan äiti kertoi, mitä heidän päiväkodissaan, Petuniassa, oli todella tapahtunut. Petuniassa on ollut viimeiset 25 vuotta oma keittäjä, joka on tehnyt päiväkodin kaikki ruoat omin käsin. Espoon kaupungilta tuli kuitenkin tämän vuoden puolella ukaasi: päiväkodin on luovuttava keittäjästä ja siirryttävä ostopalvelun tilausruokaan.

Petuniassa oltiin ymmärrettävästi hämmästyneitä. He tekivät varmuuden vuoksi vielä laskelmat eri vaihtoehdoista ja päätyivät lopputulokseen, että ostopalvelun ruoka ei tulisi millään tapaa halvemmaksi. Tämän lisäksi ostopalvelun ruoka on heikkolaatuisempaa kuin päiväkodin oma. Nämä laskelmat eivät kuitenkaan vakuuttaneet viranomaisia. Itse asiassa, kun asia vietiin takaisin kaupungille, päiväkodille todettiin seuraavasti:

Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.

Toistan: ei rahasta, ei laadusta, vaan periaatteesta. Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Nyt päiväkotiin tulee sama ostopalveluruoka kuin useimpiin muihinkin kunnallisiin päiväkoteihin. Laatu on heikentynyt dramaattisesti ja toimitusten kanssa on ongelmia. Tyypillistä on, että ruoka tule päiväkotiin jo puoli kymmenen pintaan ja ehtii jäähtyä puolessatoissa tunnissa syömäkelvottomaksi.

Päiväkodin omilla sivuilla todetaan lakonisesti henkilökunnan kohdalla seuraavaa:

Marja-Leena on pitkän linjan petunialainen, joka teki täällä Petuniassa 25 vuotta kaiken ruoan alusta loppuun itse. Vuonna 2012 siirryimme kuitenkin ateriapalvelun ruokiin.

Voin kuvitella, että ostopalvelupäiväkodilla ei ole suuria rahkeita sanoa vastaan ainoalle asiakkaalle saati nostaa asiasta julkista äläkkää. Onneksi me muut voimme tehdä sen.

Mutta mistä ihmeestä tässä on kyse? Miten kaupunki voi päättää, että yksityisen päiväkodin ateriat tulee tilata tietystä paikasta, jos kustannussäästöjä ei tilaajalle tule? Miksi viranomaiset ajavat ateriavalmistuksen siirtämistä keskuskeittiöön ohi kaikkien järkiargumenttien? Kunnallisten palvelujen kohdalla tulee pikimmiten saada prioriteetit mietittyä uusiksi. Palvelutasoa ei saa mielivaltaisesti heikentää. Ei säästöjen nimissä, ja varsinkaan ei pelkästä viranomaistahon päähänpistosta.

On jo moneen kertaan osoitettu, että keskuskeittiöt eivät aina säästä rahaa ja että ruoan laatu on niissä dramaattisesti heikompi.  Viimeinenkin ymmärrys trendiä kohtaan menee siinä, kun selviää että niitä ajetaan käyttöön väkisin, ”periaatteesta”.
Lapsemme ansaitsevat parempaa.

Päivitys 11/10/2012 16:40 : En ole vielä saanut Petunian päiväkodin henkilökuntaa kiinni. Olen edelleen erityisen kiinnostunut mahdollisista kululaskelmista. Olen kahta eri kautta kuullut Espoon kaupungin suomenkielisen varhaiskasvatuksen johtajan version, jonka mukaan Petunian palvelut maksoivat kunnalle enemmän kuin keskiverto päiväkoti ja heille ilmoitettiin että kustannuksissa tulisi säästää tietty määrä. Tämän jälkeen he vähensivät yhden muun henkilön mutta jättivät keittäjän muihin tehtäviin. Päivitän postausta, kun saan tietää lisää.

Päivitys 11/10/2012 12:50 : Poistin alle lisäämäni Petunian henkilökunnan jäsenen kommentin hänen pyynnöstään. Päiväkoti toivoo että henkilökunnan jäsenet eivät kommentoi asiaa. Petunia on toivottavasti valmistelemassa tiedotetta, tarkempi tieto olisi tarpeen. Korjattu myös päiväkodin sijainti sekä se, että keittäjä on edelleen päiväkodissa töissä (eri nimikkeellä ja tehtävissä).

Päivitys 11/10/2012 10:30 : Nostan tähän blogipostaukseen tulleen Petunian henkilökunnan kommentin. Kiinnittäisin kaikkien huomion erityisesti siihen, että nyt ollaan tilanteessa jossa keittäjä on vielä mahdollista saada takaisin:
<kommentti poistettu>

Päivitys 10/10/2012 11:10 : Olen tiedustellut Petuniasta heidän laskelmiaan, kerron niistä jos saan vastauksen. Kuten kommenteissakin on tullut ilmi, keittäjä ei väistämättä tarkoita korkeampia kustannuksia. Lisäksi laadulla on suuri merkitys – eikä vain suolaprosenteilla vaan sillä, että voidaan syödä tuoretta ja oikeaa ruokaa, ei eineksiä.

(Päivä)kodittomat lapset

Espoossa puhutaan säännöllisin väliajoin pienten päiväkotien lakkauttamisesta. Oma päiväkotimme on ollut säännöllisesti vihjailujen kohteena. Onhan lähellä paljon isompi päiväkoti, jonne kuulemma saisi helposti neljäkymmentä lasta lisää. (Vinkki: ei saa.) Samalla päiväkotipaikat ovat jatkuvasti kortilla.

Päiväkodit ovat yksi asia, jossa isompi skaala ei tuota parempaa lopputulosta. Päivähoidossa on hoitajakiintiöt, jotka tulee täyttää. Koska lasten määrä ei vähene päiväkodin kasvaessa, henkilöstökulut eivät pienene. Ruoka tulee pääasiassa keskuskeittiöstä, ja sen kuljetuskustannukset ovat marginaalisia. Niissä paikoissa, joissa on vielä omaa keittiöhenkilökuntaa, voidaan saada apua keittiöhenkilökunnalta. (Tunnustan, että meillä kotona ei juuri leivota. Sen sijaan lapset ovat leiponeet pullaa päiväkodissa useamminkin.)

Kun puhutaan säästöistä, jäljelle jäävä säästö on tilakustannukset. Teoriassa päiväkodin kustannukset ovat vähäisemmät, kun yksikkö on isompi. Lämpöä ei mene haaskiolle, samoilla huoltokuluilla huolletaan suuremman lapsimäärän vaatima rakennus, ja niin edelleen.

Valitettavasti tämäkin säästö on marginaalinen. Ensinnäkin, unohdetaan että kunnan rakennukset eivät lakkaa olemasta tai huoltokulut juoksemasta kun rakennus poistuu käytöstä. Toimivan rakennuksen purkaminenkin on järjetöntä, jos miettii paljonko rahaa vastaavien tilojen jälleenrakennus maksaa.

Tämä ajattelukulku ei myöskään ota huomioon muunlaisia ratkaisuja kuin erilliset päiväkotirakennukset. Entä jos päiväkoti olisikin jonkin muun kunnan rakennuksen yhteydessä? Entä jos päiväkoti olisi kerros- tai rivitalossa? Entä jos päiväkoti olisi iltaisin harrastekäytössä?

Nämä kaikki vaatisivat hieman työtä: asunto-osakkeen muuttaminen määräyksiä vastaavaksi, tilojen siistiminen ja valvonta harrastekäytössä. Mutta niiden vaatima lisätyö on pientä saatuihin etuihin nähden. Sitä paitsi lastenhoito ei muutenkaan ole helppoa, tai vähätöistä. Siihen verrattuna lisäpanostus päiväkodin perustamisen alkuvaiheessa on pientä.

Tässä ei myöskään oteta huomioon palvelun ja hoidon laatua. Päiväkodeissa on eroja. Mainitsemani suurempi päiväkoti on 70-luvun halliarkkitehtuureineen paikka, jossa kaikki lapset eivät ole viihtyneet. Uudempi, kodinomainen päiväkotimme taas on lapsille turvallisempi, viihtyisä paikka. Myös pihalta löytyy muutakin kuin asfalttia, jopa kalliota kiipeiltäväksi. (Mielestäni turvallisuus ei tarkoita lapsien laittamista pehmustettuun koppiin.) Tällaista arkkitehtuuria saa skaalattua isompaankin yksikköön. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa nykyisen purkamista.

Päiväkoteja siirretään suurempiin yksiköihin pienten säästöjen nimissä, ja unohdetaan samalla, että myös vanhempien aika on rahaa. Ironista tässä on, että autoilijoiden autoissaan viettämää aikaa lasketaan ja kytätään sekuntikello kädessä, mutta huoletta lisätään päivittäinen puolituntinen vanhempien päiväkotimatkoihin. Autoilijoiden kohdalla ollaan valmiita kymmenien miljoonien investointeihin minuutin parin säästön vuoksi. Samalla säästetään joitain kymmeniä tuhansia ja lisätään sadalle vanhemmalle työmatkaan puoli tuntia. Vaikka pari minuuttia voidaankin kertoa suuremmalla pääluvulla, on järjetöntä olla ensin miettimättä, miten ajelun tarvetta voitaisiin vähentää. Jos näiden vanhempien ei tarvitsisi ajella ruuhkan seassa päiväkotiin päivittäin, ehkä jollakulla muullakin säästyisi ajoaikaa? Meiltä kuluu päiväkodin huonon sijainnin takia päivittäin ylimääräiset 45 minuuttia päivähoitomatkoihin. Onko tämä hyvin käytettyä aikaa?

Erilaisia paikkoja päiväkodeille

Kun suuryksiköiden lumosta päästään eroon, huomataan että päiväkoteja voisi lisätä lopulta hyvinkin vähällä vaivalla. Eräs esimerkki löytyy kotikulmilta. Otsolahdella erään rannan lähellä sijaitsevan liiketilan huoneisto on muutettu asuintilaksi. Entä jos isoikkunaisen yksikerroskodin sijaan siitä tehtäisiin pieni päiväkoti? Alueella on jo nyt päiväkodille hurja kysyntä, ja tarjontaa ei näytä olevan tulossa. Jos ei muuta, niin ostopalvelupäiväkoti tai yksityinen täyttyisi varmasti nopeasti.

Vieressä on seudun lasten käyttämä leikkikenttä, vähän kauempana toinen. Leikkikenttä on suojatien ylityksen takana: laittaisin vielä suojatien toiselle puolelle hidasteen, sillä osa autoista tulee nurkan takaa vaarallisen lujaa. Muuten paikka on valmis lastentarhalle. Ja jos seutu joskus taas mummoutuu ja vaariutuu, niin päiväkodista saa helposti asuinrakennuksen. Kysynnästä ei tule asunnonkaan kanssa olemaan pulaa.

Tapiolassa oli viime vuodenvaihteessa 80 lasta ilman hoitopaikkaa. Ongelma ratkaistiin tilapäisesti ottamalla isommissa päiväkodeissa käyttöön jumppasaleja: omassamme muutettiin neljälle uudelle lapselle varastohuone leikkitilaksi. Tapiolassa ongelma on kärjistynyt samoista syistä kuin Helsingin keskustassa. Ennusteet ovat sanoneet vuosia, että lapsiperheiden määrä vähenee: näitä lukuja on tuijotettu silloinkin, kun jonossa on ollut jo 80 lasta ja päiväkotien seinät ovat alkaneet pullistella. Tapiolaan ei ole rakennettu uusia päiväkoteja samaan tahtiin kuin lähialueille. Päiväkotimme johtaja on tätä harmitellut ääneen: kuulemma päiväkodista on useampaan otteeseen laitettu viestiä, että tilanne alkaa olla kestämätön, ja silti takaisin päin tulee vain eioota.

Uusia konsteja

Tapiolan päivähoitopalvelut tulee saattaa ajan tasalle. Mietin kuitenkin, millä keinoin tätä voitaisiin hoitaa odottelematta tulevaisuudessa hitaita kunnallisia prosesseja? Tällaisessa voisi auttaa tiedon avaaminen kansalaisille.

Entä jos olisi sivusto, jossa kartalla näkisi vireillä olevat päiväkotiprojektit, lasten määrät ikäkausineen per asuinalue ja valmiit päiväkodit. Samalla voisi nähdä senhetkisen väestöennusteen, ja sitä peilaamaan todellisen tilanteen sekä jonossa olevat lapset paikkakunnittain ja ennustetut vapautuvat paikat. Tällaisella palvelulla voisi vaikkapa yksityisen päiväkodin pitäjä suunnitella minne kannattaisi perustaa uusia päiväkoteja tai missä voisi olla kysyntää perhepäivähoidolle.

Suuri osa näistä tiedoista on jo nyt saatavilla, vaikkei ehkä kaikki helposti sovelluksen hyödynnettävässä muodossa. Tarjoamalla tiedon käyttöön järkevässä muodossa voitaisiin saada uutta liiketoimintaa ja konkreettista hyötyä.

Epäilen myös, että kun tällaista tietoa on saatavilla riittävästi, keksitään myös tätä heittämääni ideaa vielä paljon villimpiä ja fiksumpia ideoita. Osa niistä saattaa olla molempia.

Ja kaikkein villein idea: ehkä lopulta saataisiin niitä päiväkoteja.

Potilastietojärjestelmän parantaminen: Mitä voin tehdä?

Kirjoituksesta, jossa pyrin tuomaan esiin mahdollisimman selvällä esimerkillä potilastietojärjestelmän järjettömän kustannusarvion, on levinnyt melkoinen lumipalloefekti. Uutinen on poimittu mm. IT-viikkoon ja Helsingin Sanomiin. (Jälkimmäisessä pyrittiin katsomaan kiihkottomasti, mistä eri osista hinta-arvio koostuu, mutta jätettiin huomioitta mm. se olennainen seikka, että liki puolet kustannusarviosta on ohjelmistokustannuksia.) Monet ovat ymmärrettävästi huolissaan siitä, voiko asialle enää tehdä mitään: järjestelmää ja sen hankintaprosessia on päivitelty julkisuudessakin jo kuukausitolkulla, mutta byrokratian rattaat ovat vain ruksuttaneet eteenpäin.

Kokosin tähän muutaman asian, joihin voi itse vaikuttaa – tänään, parin kuukauden sisään ja myös pidemmällä tähtäimellä.

1) Osallistu mielenilmaukseen huomenna.
Huomenna, ennen Helsingin kaupungin terveyslautakunnan kokouksen alkua luovutetaan kannanotto terveydenhuoltojärjestelmän uusimisesta kaupungin luottamushenkilöille. Tuossa kokouksessa pitäisi päättää Helsingin osalta järjestelmähankinnasta, vaikka asia jääneekin vielä pöydälle. Tapahtumakutsu löytyy Facebookista, mukana myös pyyntö osallistua kannanoton luonnostelemiseen vielä tänään.

2) Kerro mielipiteesi jo tänään.

Allekirjoita adressi, jossa halutaan julkishallinnon järjestelmät irti yhden toimittajan loukusta. Adressi koskee vain yhtä pientä osaa prosessissa, jossa menee pieleen lähes kaikki mahdollinen, mutta tämä on yksi erittäin tärkeä palikka palapelissä, jossa tavoitteena on saada vihdoin toimivia järjestelmiä järkevällä hinnalla, aikataulun mukaisesti.

3) Tutustu aiheeseen.

Hyvä paikka aloittaa on esimerkiksi Facebookiin kerätty linkki- ja faktakokoelma.

4) Pidä huoli siitä, ettei tämä toistu.

Vaikka tämä hanke menisikin läpi, voit huolehtia siitä että seuraavassa valtuustossa istuu ihmisiä, jotka ymmärtävät mistä on kyse. Kysy kunnallisvaaliehdokkaaltasi, mitä mieltä hän on it-hankinnoista. Kysy, mitä hän ymmärtää niistä. Ohjelmisto-alan ammattilaisia on harvassa, ja heitäkin tarvitaan valtuustoon. Mutta jo kyky hahmottaa ero miljoonien ja miljardien välillä on merkittävä etu.

5) Levitä sanaa.

IT-hankinnoissa mättää moni muukin asia kuin hintalappu. Hintalappu on usein vain suoraa seurausta siitä, että ensin on tyritty parikymmentä muuta kohtaa. Hyvä aloituskohta tärkeimpiin ongelmiin on esim Otso Kivekkään tuorein kirjoitus aiheesta. Linkkaa nämä jutut kunnallisvaltuutetullesi. Kirjoitan itsekin myöhemmin tänne muutamia asioita, joita pitää ottaa huomioon hankinnoissa. (Esimerkkinä: jos it-alan yrityksen edustaja on tekemässä selvitystä hankinnasta, ko. yritys tulee jäävätä varsinaisesta tarjouskilpailusta.)

Suunniteltu potilastietojärjestelmä on surkuhupaisa esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yritysmaailma pääsee osallistumaan hankintojen suunnitteluun, projektin suunnittelijat eivät ymmärrä tietotekniikkaa, ja virkamiehet pääsevät sooloilemaan ilman tulosvastuuta. Jos omalta osaltasi haluat vaikuttaa tämän asiantilan muutokseen, tee se nyt.

Hinnalla millä hyvänsä: Potilastietojärjestelmä vai avaruussukkula?

Pääkaupunkiseudulla ollaan uudistamassa potilastietojärjestelmiä. Helsingin, Espoon, Vantaan ja muutamien ympäryskuntien projekti tehdään yhteistyönä. Samalla uudistetaan järjestelmät koko maassa. Maanlaajuisesti projektin hinnaksi on alustavasti arvioitu 1,8 miljardia euroa, josta pääkaupunkiseudulla voi kulua leijonanosa.

Summa on niin suuri, että siitä on hankala keskustella. Sadoista miljoonista euroista tulee monopolirahaa, jota pyöritellään tajuamatta että loppusumman marginaaleissakin puhutaan suuremmista summista kuin päivähoidon tai koulujen kokonaisbudjetti.

Potilastietojärjestelmä on kannatettava asia. Mutta mikään fiksusti hankittu IT-järjestelmä ei voi maksaa 1,8 miljardia. Jos arvioitu summa on noin suuri, jotain on pielessä jo projektin suunnittelussa.

Selittelyt Suomen uniikista tilanteesta ovat täyttä tuubaa. Suomen tilanteessa on uniikkia järjestelmätoimittajien osallistuminen selvitystyöhön, joka pohjustaa toimittajien ja järjestelmän valintaa, sekä ymmärtämättömyys siitä mitä oikeastaan ostetaan.

Kaikkien hankintaan osallistuvien pitäisi viimeistään tässä vaiheessa tietää, että suuret ohjelmistotalot osallistuivat potilastietojärjestelmän selvitystyöhän ja siinä sivussa hankkivat lisenssit ohjelmiin, joita päättivät suositella. Ne siis suosittelevat ohjelmia, joista ne itse saavat suurimmat voitot, ja jotka voi tilata vain niiltä.

Muokataanko valmista vai tehdäänkö itse?

Selvitykseen osallistuneet ohjelmistotalot suosittelevat ulkomailta lisensoimiaan valmiita terveydenhuoltoalan ohjelmia. Vaikka tämä kuulostaisikin helpolta ratkaisulta, tietojärjestelmää ei voi sellaisenaan siirtää paikasta toiseen. Jos ostamme amerikkalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään kehitetyn ohjelman, saatamme joutua käyttämään sen korjaamiseen enemmän rahaa kuin uuden alusta pitäen tekemiseen. Osa virheistä paljastuu vasta paljon myöhemmin, sillä kaikkia yhteensopivuusongelmia ei todennäköisesti huomata.

En väitä, etteikö valmis ohjelmisto voisi toimia uuden järjestelmän pohjana. Mutta harva, joka ei työskentele it-alalla, ymmärtää että ohjelmistoprojekti ei ole suoraan verrattavissa elementtitaloon tai tiehankkeeseen. Näihin verrattuna suurimmat erot ovat siinä, että ohjelmiston, isonkaan, ei tarvitse olla superkallis. Ja toisekseen, valmiin ohjelman muokkaus voi joskus olla hankalampaa kuin uuden teko.

Kustannukset perspektiiviin

Virossa tämä sama juttu – yksinkertainen potilastietojärjestelmä – tehtiin 10 miljoonalla. Kirsikkana kakussa sähköinen resepti tehtiin miljoonalla.

Merkillepantavaa on, että myöskään ajallisesti projekteissa ei virolaisilla kauaa nokka tuhissut  – kumpikin järjestelmä toteutettiin noin vuodessa.

Viro ei ole mielikuvitusmaa, alienien siirtokunta tai erityistapaus terveydenhuollon järjestelyjen osalta. Virossa vain tiedetään, mitä halutaan, eikö olla vielä jouduttu ylisuurten korruptoituneiden it-talojen kuristussyleilyyn. Jos Suomesta ei löydy taloa, joka tekisi tämän järjestelmän fiksulla hinnalla, ehdotan että tilaamme järjestelmän virolaisilta. (Fakta tosin on, että löytyy – näitä ei vain huomioida tarjouskilpailuissa.)

Tietotekniikan ammattilaisena tiedän, että ei ole olemassa onnistunutta tietotekniikkaprojektia, joka maksaisi näin paljon. Jos tietotekniikkahankinnalle voidaan laittaa tällainen hintalappu – ja jos tilaaja sen hyväksyy – se osoittaa, ettei tilaaja itse tiedä mitä on tekemässä.

On toki olemassa poikkeuksia. Suunnitellulle terveydenhoitojärjestelmälle vetää hinnassa vertoja vain NASA:n avaruussukkulalentojen ohjelmistoprojekti.

NASAn avaruussukkula-ohjelmaan tehty ohjelmisto, PASS, oli eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä tietokoneohjelmista, jota tehtiin 300 insinöörin voimin. Projektin kokonaishinnaksi tuli 500 miljoonaa dollaria. Tiukan testauksen ja laadunvalvonnan vuoksi ohjelmasta tuli 20 kertaa kalliimpi kuin keskiverto vastaavan kokoinen tietokoneohjelmisto: yhden testatun ja viimeistellyn, tuotantoon saadun koodirivin hinnaksi tuli 1000 dollaria verrattuna keskivertoon 50 dollariin. Käännettynä nykyrahaksi PASS-järjestelmän hinnaksi tulisi noin 2 miljardia dollaria – euroissa siis hieman vähemmän kuin suunniteltu potilastietojärjestelmä.

Emme ole tilaamassa avaruusohjelmaa. Jollei projektin todellisena tavoitteena ole lähettää sairaita ihmisiä Maata kiertävälle radalle, ei ole tilannetta jossa tällaisia summia tarvitsisi käyttää ohjelmistokehitykseen. Uskallan myös epäillä, olisiko parin miljardin hassaamisen jälkeen meillä oikeasti eräs kaikkien aikojen tiukimmin testatuista ja virheettömimmistä potilastietojärjestelmistä – todennäköisemmin tuloksena on luokaton läjä roskaa ja taas yksi kammottavalla tavalla epäonnistunut yhteisten rahojen tuhoamisjuhla.

Potilastietojärjestelmäprojekti on mietittävä uudelleen, tällä kertaa järkeä käyttäen ja ilman suurten konsulttitalojen ”apua”. Tämän hulluuden on loputtava.

Ps. (10.9) Jos haluat saada julkisiin it-hankintoihin järkeä, lue Potilastietojärjestelmän parantaminen: Mitä voin tehdä.

Päivitys 9/9/12: Korjattu NASA-esimerkissä aluksi mainittu Apollo-ohjelma oikeaksi eli sukkulaohjelmaksi.

Päivitys 10/9/2012: Tarkennettu, että 1,8 miljardia on koko maan potilastietojärjestelmien arvioitu kokonaissumma. Tästä toki leijonanosa menee pääkaupunkiseudun projektiin. 1,8 miljardia on joka tapauksessa aivan järjetön summa rahaa myös koko maan mittakaavassa.