Alku

Olen vuoden 2008 mittaan seurannut enenevällä kiinnostuksella talouskriisin etenemistä ja sen syntyä. Asuntovelallisenakaan en ole huolissani niinkään omasta puolestani kuin kiinnostunut siitä, miten näin absurdilta vaikuttava tilanne saatiin lopulta aikaan. Samalla lukulistallani painoaan ovat lisänneet erilaiset ympäristöön liittyvät opukset.

Nämä kaksi perinteisesti erillisinä pidettyä asiaa voivat lopulta liittyä toisiinsa enemmän kuin uskommekaan. Kriisi voi toki syödä rahoituspohjaa ympäristöteknologialta: todennäköisesti suurempi vastavoima sille on kuitenkin taloustilanteen muutoksen aiheuttamat muutokset arvoissa ja puheenaiheissa myös maailmanlaajuisella tasolla. Toisaalta talouden suurimmat moottorit saattavat tällaisena aikana tulla ympäristöteknologian sektorilta. Ei myöskään pidä unohtaa, että prosessien tehostaminen voi tarkoittaa myös ympäristöystävällisempiä prosesseja.

Teemaa tälle blogille määrittävät siis talous, ympäristö ja pienemmässä mittakaavassa kulutus. Tämän kolminaisuuden puitteissa kirjaan muistiinpanoja lukemistani kirjoista ja artikkeleista, webisivuja unohtamatta.

Kansainvälisesti ymmärretyllä kielellä olisi miellyttävää kirjoittaa, mutta ilmaisun selkeys saa minut ainakin alkuun pitäytymään kotimaisessa. On mahdollista että suomeksi kirjoittaessani saatan käyttää jotain itselleni tuntemattomampaa termistöä väärin, suuri osa lukemastani materiaalista kun on vieraskielistä: epäselvissä tapauksissa pyrin kirjaamaan ylös myös alkukielisen ilmaisun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s